Tulevaisuuden toimintaympäristömme haastaa meidät monella tavalla: eläkkeellä olevien määrä kasvaa ja toisaalta nuoret joutuvat yhä haastavampaan globaaliin kilpailuun mm. työpaikoista ja siten syrjäytymisen mahdollisuus kasvaa. Tukea tarvitsevien määrä ei ole vähentynyt, vaikka elämme hyvinvointiyhteiskunnassa.
Klubimme on tukenut ja tukee jatkossakin joka vuosi sekä nuoria että ikääntyneitä henkilöitä. Tämä tapahtuu osallistumalla aktiivisesti yhteisiin keräyksiin (nenäpäivä, punainen sulka jne.), keräämällä rahaa sinappi- ym. aktiviteeeteilla, tukemalla rahallisesti ja muilla lahjoituksilla Kilpisen koulun ja Jyvälän toimintaa, maksamalla Lions Quest -koulutukseen osallistuvien osallistumismaksuja, osallistumalla veteraanien, sotainvalidien sairaskodin ja jyväskyläläisten palvelukotien auttamiseen yhteistyössä muiden alueen klubien kanssa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti